Tecwill blogi

Mitä kuuluu toimivaan lisäainejärjestelmään?

Kirjoittanut Teemu Tuominen | 26.9.2018

Yleistä

Kun betonin ominaisuuksien hienosäätö alkaa niin silloin lisäaineet astuvat mukaan kuvaan. Lisäaineet ovat kemiallisia, yleensä nestemäisiä pumpattavia aineita, joita annostellaan ja punnitaan varsin pieniä määriä verrattuna muihin betonin raaka-aineisin, yleensä vain muutamia kiloja per kuutio. Betonin lisäaineet ovat erilaisia polymeerejä, joilla pystytään säätelemään mm.  betonin notkeutta, ilmapitoisuutta ja sitä kuinka nopeasti betoni kovettuu. Suurin osa itse lisäaineliuoksesta on silti vettä.

Lisäaineen annostelu ja punnitus

Betoniaseman vaaoista lisäainevaaka on selvästi pienikokoisin. Lisäaineiden punnitsemisen voi toteuttaa monella tavalla, mutta varmasti tunnetuin vaakamalli on ”rivivaaka”. Rivivaa`assa rosteriset vaaka-astiat on sijoiteltu horisontaalisesti vierekkäin ja niiden lukumäärä valitaan tarpeen mukaan.

Mahdolliset kemialliset reaktiot eri aineiden välillä vältetään kun vaaka-astiat ja niiden täyttö- sekä tyhjennysletkut ovat erillisiä kokonaisuuksia. Jokainen vaaka-astia on varusteltu omalla tyhjennysventtiilillä. Näin operaattori pystyy vapaasti valitsemaan ja muokkaamaan lisäaineiden tyhjennysjärjestystä ja ajoitusta sekoittimeen. Vaaka-astioiden yläpuolelle asennettavat annosteluventtiilit minimoivat jälkivaluman ja mahdollistavat että lisäaineita pystytään ”kierrättämään” koko järjestelmän laajuudelta, alkaen säiliöstä pumpulle ja siitä vaa`alle ja takaisin säiliöön. Tällä varmistetaan, että tahmeat lisäaineet eivät kuivu, sakkaudu tai erotu letkulinjastoissa. Kierrätyssyklit ajastetaan automaattisiksi ohjausjärjestelmästä.

Lisäaineen annostelu vaa`alle tapahtuu pumppaamalla. Paineilmatoimisen kalvopumpun rakenne on yksinkertainen ja huoltovapaa. Kun pumput vielä varustellaan paineensäätimellä saadaan annostelu- ja toistotarkkuus pidettyä hyvänä.  Kalvopumput sopivat hyvin myös paksumpien nesteiden siirtoon.

Lisäaineiden varastointi

Lisäaineet toimitetaan asiakkaalle tankkiautolla tai IBC-tankeissa, josta ne pumpataan asiakkaan varastointitankkeihin. Asiakas mitoittaa lisäainetankin kyseisen lisäaineen menekin ja saatavuuden mukaan. Tankit tulee asettaa tasalämpöiseen ja hyvin eristettyyn tilaan. Varastotilan sijainti ja etäisyys vaakaan nähden määräytyy annostelupumpun nosto- ja siirtokyvyn mukaan. Mikäli lisäaineiden varastointitila on varustettu pariovilla, voidaan IBC-tankit nostella suoraan sisätiloihin. Tuolloin tankkeja pystyy myös näppärästi siirtelemään esimerkiksi pyöräkuormaajalla tilasta toiseen.

Vapauksia aikatauluihin ja mahdollisuuden vähentää ylimääräistä liikennettä betoniaseman tontilla antaa se, jos lisäainekontti on varusteltu pinnanmittaus- ja täyttöjärjestelmällä. Tuolloin tankkiautot voivat käydä suorittamassa asiakkaan lisäainetankkien täytön myös iltaisin ja viikonloppuisin. Täyttöputkistot ovat nimettyjä ja pintarajat, sekä merkkivalot kertovat kuljettajalle milloin kukin tankki on täynnä.

Jäikö vielä kysyttävää? Ota yhteyttä Teemu Tuomiseen joko lomakkeella, puhelimitse 010 830 2914 tai sähköpostilla teemu.tuominen@tecwill.com